Koko perhe jaksaa paremmin, kun päiväunet alkavat sujua.
Kuvittele, että lapsen päiväunet eivät päättyisikään aina siihen tuttuun havahtumiseen 30 minuutin kohdalla. Että päiväunia varten ei tarvitsisi lähteä vaunulenkille tai viettää koko unia sylissä, vaan lapsi voisi nukkua päiväunet omassa sängyssään, ja jatkaa siellä unia pidempäänkin.
Ja sinä?
Ehkä ehtisit juoda kahvin rauhassa. Syödä lounaan kahdella kädellä. Hoitaa jonkun rästiin jääneen asian. Tai ihan vain istahtaa hetkeksi tekemässä yhtään mitään.
HEIPPA, MINÄ OLEN MILLA!
Olen yrittäjä, vaimo ja äiti. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK) sekä Pediatrinen uniohjaaja (AMK).
Oman vanhemmuuden myötä lasten uniasiat alkoivat kiinnostaa minua ihan erityisellä tavalla. On ollut tosi mielenkiintoista huomata myös oman lapsen kohdalla, miten monella pienelläkin asialla voi oikeasti olla vaikutusta uniin.
Olen itsekin päässyt oman lapsen kohdalla kokemaan monenlaisia unihaasteita, joten tiedän varsin hyvin, millaisia tunteita ne voivat herättää. Oli kyse sitten venyvistä nukutuksista, lyhyiksi jäävistä päiväunista tai yliväsymyksen kanssa tasapainoilusta.
Koko perheen jaksaminen on minulle lähellä sydäntä. Siksi olen täällä tukemassa teitä ja auttamassa kohti parempia unia, lempeästi ja teidän perheenne tilannetta kuunnellen.
Huom! Kyseessä on liveluento joka toteutetaan Zoomin välityksellä 22.9. klo 12:30.
Luennosta tulee myös tallenne, joka on katsottavissasi 6kk ajan luennon jälkeen.
Uninen siili Oy