top of page

Asiakaspalautteita

Parasta oli kannustava asenteesi, rauhallinen ja rento suhtautuminen muuttuviin tilanteisiin, vaikka itse olin hermostunut ja välillä hiukan panikoin. Erittäin laaja ja selkeä unisuunnitelma, jossa oli monipuolisesti käsitelty kaikki erilaiset tilanteet. Taustatietolomakkeen ja puheluiden avulla tutustuit meidän tilanteeseen huolella ja taustatyöstä tuli heti alussa todella luotettava olo. Reagoit myös ammattitaitoisesti ja järkevästi perustellen erilaisiin kysymyksiini ja pohdintoihini.

Suuri kiitos ammattitaitoisesta avustasi! Henkilökohtaisen unisuunnitelman ja tukesi avulla saimme opetettua poikaamme nukkumaan parempia unia omassa sängyssään. Olit ihanan rauhallinen, kannustava ja sydämellinen muuttuvissa tilanteissa. Kun oma usko uudessa tilanteessa horjui, kannustit jatkamaan ja olemaan kärsivällinen. Olemme kiitollisia, että vahvistit päätöstämme tarttua toimeen ja opetella uudenlaisia unikäytäntöjä vauvan kanssa.

Oikeastaan koko paketti oli ihan paras! Se, että taustatiedot kysyttiin tarkkaan, ja unisuunnitelma tehtiin juuri omiin menoihin soveltuvaksi. Tukipuheluita oli sopivasti tasaiseen tahtiin, joten ongelmatilanteet oli vielä helposti muistissa, kun niitä oli ilmentynyt, ja niihin sai heti vastauksen. Väsyneenä ja kun olisi yksin jo luovuttanut, sai tukea ja tsemppiä säännöllisten puheluiden avulla :)
 

Tykkäsin siitä, että unisuunnitelma käytiin tarkkaan läpi ensimmäisen puhelun aikana ja sitä tarkennettiin puhelinkeskustelun jälkeen vielä perheelle sopivaksi. Ja se oli tosiaan parasta, että ei tarvinnut itse alkaa soveltaa ohjeita, vaan sai aina kysyä viisaammalta neuvoja, kun vauvalla ilmaantui kaikenlaisia “oikkuja”.

Jennin ohjausote oli ihanan lempeä ja kannustava! Meitä vanhempia jännitti kovasti unien siirtäminen sisälle sekä tutin poisjättö. Molemmat sujuivat kuitenkin (melko) kivuttomasti ja nykyään meillä nukutaan omassa sängyssä ilman tuttia ja turhia heräilyjä. :) 
Todettiin, että tämä unikoulu oli myös koulu vanhemmille. Osasimme lopettaa turhan väkisin nukuttamisen ja antaa vauvalle tilaa nukahtaa itsenäisesti. Eipä tiedetty, että pojalla sellainenkin taito oli!

Mä hoisin meidän rytmin kuntoon Maisan unipuhelun avulla. Tiistaina käytiin puhelussa asiat läpi. Eilen oli ensimmäinen päivä uudella rytmillä ja viime yönä herättiin vaan kolme kertaa aiempien tunnon välein herätyksien sijaan?? Niinku mitä täällä tapahtuu 😂❤️❤️ eikä olla vielä edes päästy siihen asti että harjoteltais nukahtamisia/yösyöttöjen vähennystä!

Lämmin suositus! Saimme lempeää tukea ja rohkaisua sekä selkeät kirjalliset ohjeet. Pienen pienillä muutoksilla päiväuniin voi olla valtava vaikutus yöuniin. Kyse ei ole pelkästään vanhempien jaksamisesta ja paremmista unista kun lapsi nukkuu hyvin, vaan myös lapsen hyvinvoinnista ja jaksamisesta parempien unien myötä.

Kiitos ihan mielettömästi! Paljon sai itseluottamusta lisää lapsen unien kanssa ja vinkkejä miten ei itse myöskään stressaisi unia liikaa. Tyttö nukkuu jo paljon paremmin vaikka oli kaikkia mutkia matkassa (flunssaa, velipuolta, reissua). Vielä kun itse osaisi mennä ajoissa nukkumaan!

Omien voimavarojen riittävyys huolestutti alkuun mutta jo ensimmäisessä puhelussa valoit uskoa että kyllä me pystytään tähän! Saatiin kyllä loistavaa tukea ja tsemppiä unikouluun ja epätoivon hetkinä kannustit jatkamaan johdonmukaisuutta, ajatellen pitempiaikaisia vaikutuksia. Ja kyllä, ennen herättiin x 4-8 yöllä syömään ja aamutkin alkoi 4.30, iltaisin nukahdettiin tissille ja päiväunet oli miten sattui ja missä sattui. Nyt meillä nukahdetaan suurimmaksi osaksi itse, herätään 2-3x yössä ja aamutkin alkaa lähempänä klo 7, välillä saatan jopa herättää neidin uniltaan aamulla. Kiitoskiitoskiitos 🙏🏼❤️ Näillä työkaluilla me jatketaan eikä päästetä unijuttuja kaaokseen!

Kannattaa ehdottomasti varata. Itse koin unipuhelun erittäin hyödyllisenä ja sain toimivia vinkkejä unipulmiin. Maisan asenne oli ymmärtäväinen ja kannustava, siitä iso kiitos.

Tämän kahden viikon aikana sekä meidän 5,5kk vauva, että me vanhemmat saatiin unet kuntoon. Aikaisemmin vauva heräsi 5-10 kertaa yöllä, ja rauhoittui aina vaan rinnalle, nyt kahden viikon jälkeen yösyöttöjä on ainoastaan kaksi ja nukutaan n. 18:30-06:30! Samalla opeteltiin tutista luopuminen, ja sekin onnistui ilman suuria itkuja, ja nykyään meidän vauva osaa rauhoittua ja nukahtaa sänkyyn yksin. 🙌Unikoulu vaati johdonmukaisuutta, niinkuin aluksi sanoitkin, mutta se oli todellakin kaiken väärti. Kiitos hirmuisesti tuesta ja tsempeistä, kiitos että autoit koko perhettä nukkumaan paremmin! ❤

Unipuhelun jälkeen meillä nukuttiin KAHDEN tunnin unet omassa sängyssä, YHDELLÄ pistäytymisellä. Tyttö laittoi itse tutin suuhunsa ja jatkoi uniaan hetken suhistelun jälkeen. Mitä täällä tapahtuu!?!! Nämä olivat yhdet unet ja ensimmäinen päivä, mutta voi vitsit miten hyvä mieli tuli.

KIITOS! Tämän äidin huulilla on iso hymy, kun saa taas katsella tyytyväistä ja nauravaa tytärtä! ❤️👍🏻

Suuret kiitokset! Uniohjaus ja sen myötä aloitettu unikoulu pelasti meidän perheen unet ja jaksamisen. Ilman ohjausta emme olisi saaneet vielä aloitettua ja jatkettua näin määrätietoisesti, lisäksi päiväunirytmi oli asia mitä en osannut edes odottaa. Nyt meillä nukutaan omassa sängyssä mikä on mahtavaa! Olet oikeassa hommassa :)

ISOIN kiitos sinulle! Emme tiedä miten voisimme sinua kiittää tarpeeksi. Sinusta huomaa, että teet tätä työtä innolla ja antaumuksella, ja sen kaiken lisäksi, että olet vielä uskomattoman tsemppaava, ja saat luotua toivoa epätoivoisiinkin hetkiin. Sinun ansiosta me jaksoimme tsempata ja saimme meidän unitilanteen paremmaksi. Sinun antamilla ohjeilla, neuvoilla ja tsempeillä jatkamme treenejä :) Olet paras! <3

Halusin vielä tulla kiittämään sinua kun autoit tänä syksynä meidän perhettä saamaan paremmat yöunet! Meidän reilu 1v tyttö heräili useasti ja syöttöjäkin oli vielä muutama yössä. Olit hyvin ymmärtäväinen ja kannustit meitä pysymään johdonmukaisina koko prosessin ajan. Otit myös toiveemme lempeästä unikoulusta huomioon ja saimme yhdessä tehtyä juuri meidän lapselle sopivan unikoulun. Nyt on kulunut muutama kuukausi ja meidän tyttö on nukkunut pääsääntöisesti täysiä öitä 19-07! ❤️

Yksi nuha pääsi muutamana yönä häiritsemään mutta tilanne palautui normaaliksi muutaman yön jälkeen. Koko perheemme on voinut kaikin puolin paremmin kun olemme kaikki saaneet nukkua yöllä.

Kiitos vielä kun avasit mun silmät sille että meillähän oikeasti jo osattiin nukahtaa myös itsenäisesti 😍

En sitä itse ollut silloin oikein älynnyt, ja nukutin ihan "turhaan". Nykyään meillä nukahdetaan täysin itsenäisesti kun annoin toiselle tilaa! Ja ilmeisesti tämän taidon myötä meillä on myös alettu nukahtamaan joka paikkaan 😂😍 Esimerkiksi lattialle jos väsy iski kesken leikkien, tai tehotorkut voi ottaa vaikka sohvalla. Myös kolmessa eri kyläpaikassa nyt nukahtanut alle 10 minuutissa päikkäreille ihan itse mikä on huippua 😍❤️

Rytmit on selkeyttänyt meidän päivää ja helpottanut suuresti. Nyt jo useammat päikkärit yhdistänyt syklitkin ilman apua. Öisin tosin aletaan hillua edelleen aamuyöstä mutta eiköhän sekin vielä jää pois 🥰

Kiitos! 😍

bottom of page